Radio

”Come along now, come along with me, and I’ll ease your pain. Come along now, come along and you’ll see what it’s like to be free”. Löysä komppi rullaa auton kaiuttimista viileään kevätaamuun, Paciuksenkatu ei vielä ole tukossa espoolaisista. Terävä aurinko hohtaa Meikun sairaalan takana kalpealla taivaalla, varjot ovat pitkiä ja selvärajaisia. Särisevä kitara soittaa yksinkertaista melodiaa. Alakulo valtaa mielen, ajatuksiin piirtyy kuva ajalta, jolloin YleX oli Radio Mafia ja sieltä tuli hyvääkin musiikkia, ja Groovelta saattoi joskus kuulla jazzia.

Huone on pieni, ahdas, ikkunan edessä on vihreävalkoraitainen verho aamusta iltaan, illasta aamuun, koska katutasolla olevan asunnon edessä on bussipysäkki. Huoneessa on kirjoituspöytä, pöydällä vanha tietokone, puinen tuoli, musta nojatuoli ja 80-senttinen kerrossängynpuolikas, se ylempi. Kylpyhuone jakaa asunnon huoneeseen ja keittiöön. Se on aito Parman elementtirotisko, lattia on 10 senttiä huoneen lattiaa korkeammalla, seinät ovat vaaleaa peltiä ja lattialla on punertava muovimatto. Pienessä keittiössä ei ole mitään, sinne ei mahdu. Edes pöytää on turha kuvitella siihen tilaan.

Come along now, come along with me, and I’ll ease your pain, muovinen mankka laulaa huoneen nurkassa. Kirjoituspöydän ääressä istuu laiha poika, kirjoittaa koulua varten tutkielmaa. Ease your pain, poika ei usko siihen, maailma on vääryys, yksin tänne synnytään, yksin kuollaan, ja siihen väliin mahtuvan ajan kukin käyttää kykyjensä mukaan yrittäen unohtaa yksinäisyyden ja maailman autiuden. Poika ei pysty unohtamaan, ei rakentamaan siltoja sielujen välille, päivä päivältä katse kääntyy alemmas kohti kengänkärkiä ja sanat häviävät maailmasta yksi toisensa jälkeen, kunnes on vain huumaava hiljaisuus.

Poika nousee, lyö cd:n soittimeen. Ease someone elses pain, raivoisat kitarat ja kolisevat rummut täyttävät pienen huoneen, mies korisee ”Welcome to the world of hate, the land of buried dreams”. Levy vaihtuu, ”let freedom reign with a shotgun blast”. Mielen musta hiljaisuus pullistaa leukaperän lihakset suuriksi, hammaslääkäri ihmettelee purupintojen kulumaa. Luiset sormet ovat joko tiukasti taskussa tai nyrkissä, kämmenissä on kynsien jäljet.

”…what it’s like to be free…” Yksinkertainen melodia tuo hetkeksi pintaan taakse jääneen ja haudatun ajan, sen tunteet ja ajatukset. Tarinan pojalle käy hyvin, junan kolkkeen kutsu ei ole seireenin laulua, mustista päivistä tulee ensin harmaita ja sitten maailmaan ilmestyy värit kuin televisioon ja elokuviin joitakin vuosikymmeniä sitten, ensin rakeisena ja vääristyneenä, aina vain tarkentuen, mielen sanattomuudessa asuu rauha.

Valot vaihtuvat, nostan kytkimen ja auto valuu muiden aamun aikaisten kanssa alamäkeen kohti Töölöä, hiljaisia rantoja etelään. Aurinko häikäisee puiden välistä, radiossa toimittaja puhuu pehmeällä äänellä joutavia.

tämä päivä

Pienet sammakot korisevat tummavetisessä lätäkössä kuusten juurella, lojuvat laakealla kivellä. Ylivuotiset hirvenvasat rymyävät vesakkoja ja soita, tienpientaria, mylvivät hiljaa kun kukaan ei kuule. Harmaavalkoiset koivut seisovat hiljaa, tuuli soittaa kohisten niiden kirkkaanvihreitä lehtiä. Ruoho työntyy vahvana ja vihreänä tummasta mullasta, avokämmen osuu sinikeltavalkoiseen palloon, tuuli kantaa sen verkon yli, huutoja, läiskettä, hiekka pöllyää aurinkoa peittämään. Valo on vallannut maan ja mielen, kirkkaus karistaa pölyt sielun syrjäisistä nurkista ja kääntää alakulosoinnut hersyväksi nauruksi.

Toimenpiteitä

Tiedoksi niille noin kahdelle lukijalle, jotka näitä jorinoita tulivat lukemaan blogilistan kautta: Apatia poistui blogilistalta, mutta ei aio lopettaa harvaa horinaansa milloin mistäkin. Poistumisen syy on uudistuneen blogilistan käyttöehtojen pykälä 4.8, jossa sanotaan:

“4.8 Palvelun sisältämän materiaalin tekijän-, teollis- ja muut suojatut oikeudet ovat Palveluntarjoajalla tai sen sopimuskumppaneilla. Käyttäjän toimittaman materiaalin tekijänoikeus säilyy Käyttäjällä edellyttäen, että Käyttäjälle voi voimassaolevan lainsäädännön perusteella syntyä tekijänoikeus kyseiseen materiaaliin. Palveluntarjoajalla on kuitenkin oikeus käyttää (ml. linkittää) ja julkaista uudelleen korvauksetta, muunneltuna tai alkuperäisessä muodossaan, Käyttäjän Palvelussa tai sen kautta julkistamaa aineistoa Palvelussa ja sen markkinoinnissa sekä Palveluntarjoajan ja sen kanssa kulloinkin samaan konserniin kuuluvien yritysten tiedonvälitys-, pr- tai muussa liiketoiminnassa. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää Palvelun sisältämää aineistoa edellä mainitussa laajuudessa myös esim. blogisisältöjä koskevien analyysien ja tilastojen laatimiseen.”

Apatialla ei koskaan ole ollut kovin monta aktiivista lukijaa, ei ehkä koskaan tule olemaankaan, mutta haluan pitää kiinni oikeuksistani näiden pienten lausahduksien ja tarinoiden kirjoittajana. Niillä, ja koko kirjoitusharrastuksella, on minulle suuri merkitys riippumatta siitä, kuinka moni lukee. Kyse on itseilmaisusta, oman maailman ja ajatusten sekä tunteiden jäsentelystä, huutamisesta suureen autiuteen, joka joskus vastaa. En halua, että on olemassa pieninkään mahdollisuus joutua suuren monopolimediatalon hyväksikäyttämäksi.

Harvakseltaan, hitaasti, tarinoita tuntuu taas syntyvän pitkän lähes sanattoman kauden jälkeen. On ajatuksia, ideoita ja tarinankatkelmia. Jotain niistä tulee päätymään tännekin, mutta vasta ajallaan.

Aika joka ei palaa

Ajan hiljaa tietä läpi pienen kylän, asfaltti tuoksuu kesän sateelta, koivut hohtavat vielä vaaleina. Tien kapeus, mutkat, oikealla kangasmetsässä vanhan hautausmaan kivinen muuri, aika hidastuu ja kääntyy entiseen. Tuttuus, vaikka en ikinä ole täällä käynyt, tuoksut ja kuvat, tämä on jonkun koti kuten oli omani se joka jäi taakse jo lapsena. Päivästä päivään etsin ja aina hetkeksi sen tavoitan lämpimänä tunteena. Tiedän, jos pysähdyn, se aika karkaa, tämä hetki, ja vieraus saa taas vallan. Enhän ole koskaan täällä ollut.