Virkamiehen kosto

-Saakeli kun syö miestä..
-Mikä niin?
-Oli paska viikonloppu. Tuli lauantaina huono kierros, draiverista meni varsi poikki kuutosreiällä, joku oli piilottanut kiven aivan karheikon reunaan. Kaiken lisäksi joku pentele oli parkkipaikalla lyönyt koppimoponsa oven mun auton kylkeen, maali oli lähtenyt pohjamaaliin asti ja pelti on klommolla.
-Vähemmästäkin…
-Ja muija valitti taas illalla himassa, ei muka saisi pelata niin paljon.
-Kaikenlaista..
-Kyllä nyt käy niin hermon päälle, saakeli. Pistää vihaksi.

Hiljaisuus laskeutuu toimistoon, kuuluu tietokoneiden hurinaa, näppäimistön napinaa ja taukohuoneen kahvinkeittimen korahteluja, joita jääkaappi säestää aina välillä. Suuret näytöt peittävät huoneen seiniä, niissä näkyy kuvia lähiöiden kaduilta ja teiltä, liikennevaloista. Ilmassa leijuu pieniä pölyhiukkasia. Pöydillä on muutama paperipino ja Juntusen tyhjä kahvikuppi sekä kengät. Juntunen haukottelee.

-Pidä Juntunen kylä pystyssä.

Salonen nousee ylös papereidensa kanssa, raapii kaljuuntuvaa päälakeaan ja kävelee ovesta ulos kulmat rypyssä. Valkosiniraitainen kauluspaita on rypyssä, taitaa himassa roikkua jääpuikot katossa kun ei huoltokaan tahdo toimia, Juntunen ajattelee, vilkaisee omaa paitaansa. Onneksi on näitä itsestäänsiliäviä, ei ole huolto pelannut Juntusenkaan taloudessa sen jälkeen, kun Erja kuskattiin jalat edellä Kellonummelle, syöpä sen vei. Näyttöruuduilla valuu pienissä jonoissa autoja ympäri lähiöitä, Kehä alkaa jo mennä tukkoon eteläpäästä ja Vallikalliosta. Tätä se on joka aamu, ei riitä Juntusen ja Salosen rahkeet tilannetta selvittämään vaikka tahtoa olisikin. Aina ei ole myöskään tahtoa. Koskaan ei kuule kaunista sanaa hyvin hoidetuista risteyksistä ja vihreistä aalloista.

Viikonloppu on taas lähellä, torstai jo. Pitäisikö mennä mökille, laittaisi veneen kuntoon ja kävisi vähän heittelemässä. Syksyllä nousi hyvän kokoista haukea aina kun jaksoi heittää kaislikon rantaan; joskus ihmetyttää, että onko siinä järvessä mitään muita kaloja. Toisiaanko ne hauet syövät? Erjan kanssa se mökki ostettiin, maalattiin vanhat hirret punamullalla ja karmit valkoisella, katto on maalattua peltiä. Monta kesää ei Erja siellä ehtinyt nähdä, eikä sen jälkeen ole huvittanut kovin usein käydä siellä.

Räsähtää, Juntunen säpsähtää. Salonen paiskasi lehden pöydälle Juntusen kenkien viereen. Juntunen laskee hitaasti jalkansa lattialle.

-Mikä on?
-Lue perkele siitä, kaupunginhallitukselta tiedotus lehden kautta, vittu. Joskus kauan sitten siellä oltiin sen verran miehiä, että uskallettiin tulla kasvotusten puhumaan. Tee työsi huonosti niin tulee kenkää, tee se hyvin niin irtisanovat kun maksaa liikaa ja vähemmälläkin väellä onnistuu.

-Sanattomaksi vetää.
-Nyt on Juntunen niin, että me näytetään niille. Näytetään niille, mistä on pienet ruuhkat tehty. Mä aloitan Kuitinmäentiestä ja Merituulentiestä, pistä sä kakkosen tunnelin valot punaiselle. Mä laitan nämä valot palamaan vihreää vain yhteen suuntaan kerrallaan, siellähän istuvat ja hikoilevat, perkele, ja jalankulkijoille niin, ettei risteyksistä pääse yli yhden kierroksen aikana. Punaisia aaltoja.

Näytöillä liikkuvien valojen vauhti hidastuu, jonot alkavat ensin kertyä ja sitten pysähdellä eri puolilla lähiöitä. Juntunen pyyhkii muutaman hikipisaran ohimoilta, pitäisikö soittaa jonnekin Salosesta? Väliäkö sillä, ei tässä ole mikään kiire. Annetaan niille vähän suurkaupungin tuntua, on sitten taas mitä säätää kohdilleen kun henkilöstöremontista aletaan taas puhua. Juntunen nousee tuolistaan ja käy hakemassa kupin tuoretta kahvia. Salonen repii puhelinten johtoja seinistä.