Kolea on syksy

Samaan aikaan kun aurinko paistoi vaalealta syystaivaalta lämpimästi, lakeuksilla nuori mies nosti aseen ihmistä vastaan. Minä istuin silloin toimistolla ja katselin talveksi pestyjen ikkunoiden läpi pihan kellastuvaan koivuun. Myöhemmin kuulin uutisen, en ymmärtänyt. Sanat tulevat talvisen moottoriöljyn jähmeydellä ja ajatuksien tyhjyydessä kaikuvat turhat kysymykset. Vihan voima on mahtava, se on pelottava, pelottava on sen mielen maailma, jossa toisten hengen riistäminen tuo lohdutuksen, tai tyydyttää kostonhimon. Pahuus kasvaa vihan lannoittamassa maassa. Mikä sen vihan herätti?

Syksyn tuovat mieleen myös maan suurten reaktiot. Pääministeri puhuu, että kohtaus tulee vaikuttamaan ampuma-aselain uudistamiseen. Onko kätesi poikki? Ota tuosta muutama burana niin hyvä siitä tulee. Kaikki mikä liittyy aseen hallussapidon vaikeuttamiseen on sekundääristä, oireen hoitoa alkusyy unohtaen. Se ei tule estämään tulevaisuuden nuoria vihaisia miehiä, jotka näkevät kuolemassa koston ja oikeutuksen. Lain uudistaminen on toimintaa, jota tehdään kun ei muuta voida, näennäistä ja voimatonta puuhastelua.

Todellinen syy löytyy toisaalta, se löytyy yhteiskunnasta ja ihmisistä. Jokin on pahasti nyrjähtänyt, jo aikaa sitten, ja nyt kerätään satoa. Arvojen koveneminen rikkoo ihmisten välisiä suhteita ja yhteiskuntaa, ja alkusyyn luulen löytyvän sieltä, mistä löytyy syy arvojen kovenemiseen. Mihin on mennyt rakkaus ja välittäminen?

Minä en tiedä. En todellakaan tiedä.

Näin pihlajan

Näin pihlajan täynnä kirkuvanpunaisia marjoja, puun juurella yksinäisiä lehtiä. Koillistuulen koleus työntyi läpi takin kankaan, ihon alle ja sydämeen, palelin. Katulamppujen kalpea valo heijastui lätäköistä, pienten aaltojen sirottamana se välkkyi silmissä ja sai pihlajan hehkumaan.

Pysähdyin joen rantaan, musta vesi valui kohti merta vääjäämättä kuin aika kohti huomista. Koivun oksa roikkui raskaana joen yllä ja pudotti lehtiä veteen. Työnsin kohmeiset sormet taskuun. Elämä on koivu – syntymän, kukoistuksen ja kuoleman kierto koskee ihmisen eloa kuin virtaus jokea. Mennyt maatuu jalkojen juureen ja jää muistoiksi sielun kerroksiin, niihin kerroksiin huominen upottaa juurensa ja niistä se ammentaa voimansa. Nyt on syksy ja minua paleltaa.

Menneiden aikojen miehet

Muuttolintujen parvet ovat täyttäneet taivaan, hanhet ja pienemmät linnut, parvissa kymmenistä satoihin jäseniin. Muuttolinnut ovat saapuneet, viihtyvät hetken ja menevät pois. Toppatakit ovat myös saapuneet, yksi on nähty Esplanadin puistossa, turkiskauluksinen nuoren naisen päällä Eirassa. Kaulaliinat saapuivat hieman ennen toppatakkeja, kuten niillä tapana on.

Syksyinen päivä on kuulas. Aamu valkeni ohuen yläpilven takaa, mutta tuuli puhalsi pilvet merelle ja jätti kirkkaan vaaleansinisen taivaan. Aurinko on kalpeankirkas, valkoinen, se paistaa matalalta ja heittää pitkiä varjoja. Puistoissa valo suotautuu vihreiden lehtien läpi, saa ne hohtamaan smaragdeina, epätodellinen vihreys valtaa hetkeksi katsojan mielen.

Meri on tyyni, viileä tuuli ei jaksa nostaa aaltoja. Yksinäisiä veneitä kulkee hitaasti sataman väyliä, toiset ovat matkalla kohti rantaa, toiset kohti ulappaa ja muutaman tunnin kuluttua alkavaa hämärää. Kaivopuiston rannan kävelytiellä ei näy jälkeä helteisten kesäiltojen haaveellisista maleksijoista, vastarakastuneiden leveät hymyt, kiireettömyys ja sähkö sormien ja huulien välissä on vaihtunut tuulipukujen kahinaan ja pitkiin askeliin, toisten kohdalla tyhjiin katseisiin ja kuulokkeisiin korvilla, kädet nyrkissä tai syvällä taskuissa.

Lännestä saapuu kiireetön kaksikko. Nainen, hieman alle kolmenkymmenen, on viehättävä, hoikka, tummat hiukset on leikattu lyhyiksi. Vaalea takki on auki, kädet ovat takin taskuissa, silti eloisat, takin helma heiluu käsien tahtiin. Askel on keinuva, ryhti suora, kasvoilla on hymy ja keho kertoo samaa sanomaa.

Mies on iättömän vanha. 70, 80, ikää on mahdoton arvata. Hiukset ovat muuttuneet tummista hopeisiksi, vuosien paino on vetänyt hartioita kasaan ja kaulaa eteen. Mies on ollut pitkä, on edelleen, ja epäilemättä hän on myös ollut komea. Askel on hidas muttei lyhyt, paljaat kädet ovat ristissä selän takana. Mies puhuu, nainen kuuntelee, askelet käyvät samaan tahtiin.

Kävelytien kapealla kohdalla Ursulan suunnasta tulee kaksi keski-ikäistä naista rinnakkain. Mies pysähtyy, astuu askelen sivuun. Kun naiset ovat muutaman metrin päässä, mies ottaa lakin päästä ja tervehtii. Naiset eivät reagoi, jatkavat kiireistä matkaansa. Mies pistää hatun päähän, kädet takaisin selän taakse ja jatkaa naisen kanssa matkaa. Merellä mies soutaa puuveneellä saareen, ulapalla on utua.

Alastomuus

On asioita, joiden poistaminen tekee ihmisestä alastoman. Riisu vaatteet niin keho on paljas ja sitä kannetaan joko ylväästi tai häpeillen. Riisu valta tai asema siihen nojaavalta, niin näet alastoman sielun, paljaan ja yksinkertaisen. Tänään minä ajoin pois parran, ensimmäistä kertaa ehkä kymmeneen vuoteen. Minä olen alaston, leukaa paleltaa.