Kansa on edustajansa valinnut
huhtikuu 18, 2011
Protestivaalia ennustettiin pitkin talvea. Perussuomalaiset, “True Finns”, alkoivat nousukiitonsa, jolle ei rajaa näyttänyt löytyvän. Spekuloitiin kuitenkin, että näinköhän tuo kannatus realisoituisi vaaleissa. Eilen kahdeksan aikaan osoittautui, että kannatus oli todellista – ennakkoäänistä viidesosa oli mennyt Soinin joukoille. Hallituspuolueet kokoomusta lukuunottamatta romahtivat.
Kiviniemi totesi heti, että tappio tuli, ja että annetuilla eväillä ei hallitukseen ole asiaa. Syytä tappioon hän etsi pitkästä hallitusvastuusta, mutta mielestäni se ei tällä kertaa pidä paikkaansa. Näkisin, että keskusta maksaa nyt Vanhas-Matin pitkitettyjen läksiäisten hintaa. Jos vaalirahasotkuihin olisi otettu rehti ja suoraselkäinen ote heti alkuun ja päädytty kerralla puhumaan koko totuutta, keskustan uskottavuus olisi nyt aivan toisenlaista kuin on. Vanhanen jätti sellaisen perinnön, jonka kanssa Kiviniemi joutui mahdottoman tehtävän eteen.
Toivoisin, että “oikeista” puolueista löytyy riittävän selvänäköisiä analyytikkoja, jotka osaavat keksiä oikeita syitä tälle tulokselle eivätkä vain mene helpoimman selityksen taakse – “kapinamieliala” – “protestiäänestys”. Epäilemättä joku kapina kytee, protesti, mutta sen syy pitäisi löytää ja hoitaa seuraavan neljän vuoden aikana eikä jatkaa kuten tähän asti on menty. Populistipolitiikalta on mahdollista katkaista siivet, mutta se vaatii aktiivista työntekoa niin hallitus- kuin oppositiopuolueiltakin. Kansanedustajien täytyy alkaa taas ymmärtää, miten kansa ajattelee. Vain niin voi kansaa edustaa.