Sankarit ovat toisaalla

Pöydän ääressä istuu vanheneva mies yksin, nojaa toista kättä pöytään ja pitää toisella kädellä kiinni hikoilevasta tuopista. Lyhyt tukka oli joskus tumma, nyt harmaat hiukset raidoittavat ohimoita ja pakenevaa hiusrajaa. Mies katsoo ulos ikkunasta, syksyn ensimmäinen myrsky paiskoo vettä kuin pieniä neuloja vasten ravintolan ikkunaa ja kadulla kulkevia sateenvarjoja ja vartaloita.

Mies ei ajattele ”mitä jos”, mies ei ajattele ”jos vain” tai ”silloin kun”, hän ei ajattele. Pisara vettä valuu tuopin pintaa kädelle, pisara on viileä. Radiossa soi Pink Floyd, eteerinen alakulo valuu miehen korvista sieluun ja tekee sinne pesän. Mies nostaa tuopin huulilleen, maistaa näön vuoksi hieman olutta ja laskee tuopin hitaasti takaisin pöydälle. Kadulla tuuli riistää nuoren naisen takin pitkät helmat ja riepottaa niitä kohti koillista, pienet neulat kastelevat naisten housut. Nainen kääntää selkänsä tuuleen ja napittaa takin tiukemmin kiinni. Vesi valuu ikkunaa pitkin ja vääristää maailmaa.

Mies kaivaa laukustaan kirjan ja alkaa lukea. Älykkäät ihmiset lukevat Camusta, elämänetsijät ehkä Coelhoa, mies lukee tänään Collianderin Titoa. Eilen hän luki Bukowskia, huomenna jotain muuta. Olut ei vajene tuopissa, lasi lakkaa hikoilemasta ja on vain märkä. Iltapäivän hämärä harmaus vaihtuu yön tummempaan hämärään, katulamppujen kalpea valo halkoo sateenpieksemää ilmaa.

Mies pakkaa kirjan laukkuun, pukee vihertävän öljykangastakkinsa ja astuu narahtavasta ovesta kadulle. Pienet neulat pieksevät takkia, laukkua ja päälaelta ohenevia hiuksia.

Siinä talossa

Siinä talossa on ikkunat kadulle, asunnossa ikkunalaudalla kuivakukka ja kauhtuneet verhot ikiaikaista marimekkokuosia. Valo syttyy talvella joka aamu kuudelta, palaa puoli tuntia ja sammuu taas syttyäkseen illalla kymmentä vaille kuusi, silloin se palaa kymmeneen asti. Jostain sisempää heijastuu ikkunaan ohutta valoa vielä puoli tuntia, sitten tulee pimeys.

Kesällä pieni tuuletusikkuna on aina auki, aamusta aamuun läpi yön, aurinko sytyttää valot jo ennen viittä ja tekee pienestä asunnosta iltapäiväksi Saharan. Talvella pienen tuuletusikkunan sisäpuolelle kasvaa kuurankukkia.

Joskus ikkunassa näkyy varjo, liikettä. Kaupungin pöly ja valon heijastukset estävät näkemästä sisään. Vain viereisen talon katolla asuva varis näkee sinne, tuntee asukkaat, mutta se vaikenee, ei kerro. Ei saa olla utelias.

Kello on kuusi ja neljäkymmentä. Sammutan valot, pistän avaimet taskuun ja astun hämärään rappukäytävään.

Vino taikuri

Olipa kerran suurten juhlien aika. Iltapäivälehtien toimittajat keskustelivat ahkerasti kansan suulla kutsutuista ja tulevista skandaaleista. Kutsuvieraslistalla oli valtaapitäviä, vanhaa ja uutta porvaristoa ja lisäksi satunnaisotannalla tavallista kansaa ja arjen sankareita.

Posti toi eräänä päivänä Virpille kutsun juhliin. Virpi kuului satunnaisotannalla valittujen harvalukuiseen joukkoon ja oli hyvin otettu. Kutsu ei kuitenkaan tuottanut hänelle pelkkää iloa, ajatukset valtasi pian huoli asusta ja kyydistä. Pertsa, kansalainen, lupasi kyllä kyyditä hänet ovelle, mutta Virpi häpesi ruosteista Saabia.

Näitä Virpi tilitti juuri ennen juhlia ystävättärelleen anniskeluliikkeessä viiden ravintola-annoksen jälkeen. Viereisessä pöydässä istui pieni mies vihreässä puvussa, punaruskeaa tukkaa peitti pieni vihreä lakki. Pieni mies istui, hörppi oluttaan, ilme muuttui minuutti minuutilta kärsivämmäksi. Viimein hän kääntyi naisten puoleen, heilautti kättään kummallisesti ja sanoi Virpille, että kotona odottaa yllätys, älä huoli. Virpi nauroi pienelle miehelle niin että olut roiskui, se valui vihreän lakin lippaa alas, miehen kasvot alkoivat hohtaa kilvan hiusten kanssa.

Virpi käveli kotiin kalpean kuun valaistessa loskaisia katuja. Hän istui hetkeksi sohvalle nukahtaneen Pertsan viereen, mistä heräsi aamulla niska jäykkänä. Makuuhuoneessa sängyn päällä oli upea iltapuku ja kirjekuoressa auton avaimet. Tuli ilta, Virpi pukeutui iltapukuun ja tiputti auton avaimet käsilaukkuun. Auto odotti pysäköitynä kadun varressa, se oli kirkkaanpunainen italialainen. Virpi laskeutui kuljettajan paikalle ja lähti ajamaan kohti keskustaa.

Unioninkadulla poliisi astui keskelle katua ja näytti pysähtymismerkkiä. Ajokortti ja rekisteriote, hän sanoi itäisten lähiöiden karhentamalla bassolla. Alkoi luja etsiminen, mutta rekisteriotetta ei löytynyt mistään. Poliisi kirjoitti suuren sakon rekisteröimättömällä ajoneuvolla ajamisesta ja takavarikoi auton. Ajoneuvohallintokeskus kirjoitti useiden satojen tuhansien laskun maksamattomista autoveroista.

Virpillä ei ollut varaa maksaa sakkoja ja veroja, ja tie vei lopulta velkavankeuteen. Aamun sarastuksesta illan hämärään hän kirosi pientä vihreää miestä. Pieni vihreä mies istui samassa anniskeluliikkeessä ja kuunteli iloista puheensorinaa.