Jos voisin, vaeltaisin vuodet auringon perässä päiväntasaajan molemmin puolin. Purjehtisin syyskuussa Kattegatista rantoja hyväillen välimerelle, tai ehkä Afrikkaa kiertäen kohti Australiaa. Suuntaisin purjeet aina sinne missä päivä on pisimmillään, palaisin tänne aikaisintaan toukokuussa kun jäät ovat lähteneet ja metsät hohtavat kirkkaanvihreinä. Purjehtisin pohjoiseen, kävisin yöttömän yön rajamailla kalastamassa ja kääntyisin taas etelään. Olisin vuodenkierto, eläisin valosta ja meren valtavasta avaruudesta, merimaileja merimailien perään, aaltojen tauotonta kohinaa keulassa. Vanhana ehkä laskisin purjeet jonkin pienen Tyynen valtameren saaren rannassa, sitoisin veneen kiinni palmuun ja rakentaisin majan. Siellä eläisimme, minä ja nainen, katsoisimme kun jälkikasvumme nostaisi purjeen ja sen valkoinen hohde katoaisi horisontin taakse. Siellä ei olisi aikaa, ei kalenteria, olisi vain päivien kierto ja mielten tyyneys.

Tapahtuma-aamun sää oli ennusteiden mukainen ja tuuli vinkui purjeveneiden mastoissa, vajarannassakin oli pientä aaltoa. Aamun edetessä tuuli kuitenkin tyyntyi jonkin verran ja aallot vaimenivat Vartiokylänlahdella. Siirryin lähtöpaikalle viimeisten joukossa ja jäin takariviin odottelemaan poliisiveneen lähtölaukausta. Sillan alla oli kahdeksisenkymmentä kajakkia, joista 15 kaksikkoja.

Lähtölaukauksen jälkeen tajusin heti olleeni väärässä paikassa. En ollut osannut arvata lainkaan, miten suuren aallokon tuon kokoinen kajakkijoukko nostaa. Olin joukon laidalla, ja siellä oli korkeimmillaan yli 30-senttistä vellovaa aaltoa, jossa oli hankala meloa kovaa. Toisaalta sain noista aalloista muutaman pienen surffinkin, ja se joudutti matkantekoa aina hieman. Sain yhden nopeaksi luulemani kaksikon kiinni noin kilometrin melottuani, ja jäin sen perään peesaamaan. Matkanteko muuttui kevyen tuntuiseksi, ja hetken aikaa kaksikon perässä roikuttuani tajusin, että meloisin itse nopeammin. Hukkasin tässä jonkin verran aikaa ja samantasoiset melojat saivat 50 metrin kaulan.

Vartiokylänlahden länsipäässä olin päässyt parantamaan asemiani hieman, mutta olin neljästä nopeasta kuntomelojasta jo ehkä pari sataa metriä jäljessä. Ympärilläni oli enää kolme tai neljä meriyksikköä ja joukko kaksikkoja. Kallahdenselälle tullessa aallokko nousi ehkä puolimetriseksi ja hieman vellovaksi, tuuli painoi kohti Vartiosaaren rantaa. Ajauduin muusta joukosta hieman sivulle, keskityin melomaan rauhallisesti ja pysymään pystyssä käytökseltään vieraalla kajakilla. Anitaa oli lopulta aika helppo meloa tuossakin aallokossa, se ei tehnyt mitään suurempaa yllättävää. Nopean ohjauksensa takia se pyrki hieman vikuroimaan, mutta käytös oli ennalta-arvattavaa ja melaperäsimellä helposti hallittavaa. Melomisen rytmi toki menee hetkeksi sekaisin, mutta onneksi se aallokko oli kaikille sama; eroja ei syntynyt. Vielä Vartiokylänlahdella olin ajatellut, että Nelo Razor olisi ollut parempi kajakki vallitsevaan keliin kuin Anita, mutta sillä meloessa taitoni olisivat loppuneet Kallahdenselän aalloissa kesken ja olisin päässyt uiskentelemaan kalojen kanssa toviksi.

Aallot loppuivat Paloluodon jälkeen yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin ja alkoi sileän veden hikimelonta. Yksi kaksikko risteili hieman edestakaisin edessäni, ja päätin nykäistä siitä ohi. Sen rinnalle oli vaikea päästä, mutta ohituksen jälkeen se alkoi jäädä nopeasti syystä tai toisesta. Edessä näkyi yksi vanhempi oranssi kajakki ja pari meriyksikköä sekä joukko kaksikoita, yksi niistä avokanootti. Keskityin lähimpänä olevaan oranssiin kajakkiin ja yritin nostaa tahtia, jotta pääsisin ohi. Lopulta pääsin sen ohi suoremmalla reitinvalinnalla ja kuvittelin sen jääneen jälkeen. Keskityin avokanootin ja kahden meriyksikön takaa-ajoon, mutta voimia ei ollut tarpeeksi. Yksiköt menivät tasan samaa vauhtia kuin minäkin, eikä järkevää kiristämisen varaa ollut.

Tuuli kääntyi voimakkaaksi vastaiseksi Koivusaaren jälkeen, ja avokanootti alkoi kiemurrella. Tuuli vaikutti omaan melontaani vähemmän, ja lähdin ohittamaan kanoottia ulkokautta. Ohituksen jälkeen kuulin, kuinka kanootista huudeltiin jollekin melojalle. Kurkkasin taakse ja näin avokanootin toisella puolella kilometri-puolitoista sitten ohittamani oranssin kajakin. Se tuli kovaa. Maaliin oli matkaa enää muutama sata metriä, ja nojasin vielä enemmän eteen ja kauhoin sen minkä pystyin. Hapotti kovasti, mutta en saanut vedettyä etumatkaa oranssiin. Kävin lyhyen kamppailun itseni kanssa vauhdin hellittämisestä, mutta totesin, ettei sellaista aleta tekemään kun kello käy. Jatkoin kone punaisella ja tulin viivalle kaiketi noin kajakinmitan verran ennen oranssia kajakkia. Tulin maaliin hieman puolenvälin paremmalla puolella, mutta sekä nopeimmalle että kuntokaksikkoporukalle useita minuutteja jääneenä. Joitakin kaksikkoja jäi taakse, mistä tulee hyvä mieli. Kesän melotut kilometrit alkavat näkyä vauhdissa.

Myöhemmin pääsin kokeilemaan pidemmän lenkin voittaneen melojan Epic V10L-surffisuksea ja minussa heräsi omistamisen himo. Se oli kapea, nopea ja silti aika vakaan tuntuinen. Rupesin pohtimaan sellaisen hankkimista, tai jonkun toisen surffisuksen. Oman kajakin ostaminen on ajankohtaista todennäköisesti ensi keväänä, joten talvi on aikaa arpoa. Vaihtoehtoja on kolme – nopea merikajakki kuten Nelo Inuk olisi myös pohjoisemman Suomen rannikkomelonnassa kuin kotonaan. Surffisuksi on periaatteessa melottavissa suuressakin aallokossa, mutta onko se melottavissa jyrkässä ja matalassa kotimaan aallokossa? Taitoja pitäisi kehittää paljon. Viimeinen vaihtoehto on ostaa joku muovinen merikajakki ja meloa sitä pohjoisen reissuilla ja joilla. Valinta on vaikea.

Valinnanvaraa on jäljellä vähän – muutama kuntokajakki, joista paras on Nelo Razor, ja hitaita merilotjia sekä muutama itselleni tuntematon kajakki kuten VKV Anita. Myös tämän kesän tasaisen veden lempilaitteeni Struer Tracer on vapaa, mutta en pärjää sillä vielä yli 15-senttisessä sivuaallossa. Huomiselle luvataan 7 m/s tuulta, joten Kallahdenselällä on varmasti sitä suurempaa aaltoa.

Valintaa vaikeuttaa se, että Razor on ulkoperäsimellä ja käyttäytyy suuremmassa taka-aallossa ikävästi. Kun peräsin menettää pidon, kajakki kääntyy aallon päällä nopeasti ja yllättäen poikittain. Ongelmia on erityisesti suurempien ja nopeampien veneiden terävissä peräaalloissa. Tämä tekee Razorista epäluotettavan melottavan, kun suuri alkustabiilius saa melojan siihen luuloon, että kajakki on helppo ja tukeva melottava. Peräsin vaihdettiin jäykempään ohjausongelmien takia, enkä tiedä miten uusi peräsin käyttäytyy kun vesi ei ole tasaista. Neumann Rasmus on ehkä aivan hieman kiikkerämpi, mutta pohjaperäsimen ja pohjan erilaisen muodon takia sen käyttäytyy aallossa paljon rauhallisemmin ja on siten helpompi melottava, mikä näkyy suurempina keskinopeuksina.

Pulmaan ei ole ilmeisiä ratkaisuja. Menen vajalle aamulla heti kun kykenen ja kokeilen muutamaa vaihtoehtoa ja käyn ehkä kurkkaamassa, miltä aallokko näyttää. Haluaisin uskaltaa matkaan Razorilla, mutta jää nähtäväksi, riittääkö rohkeus. Jos ei riitä, XP tai Anita lienevät ainoat järkevät vaihtoehdot. Minulla ei luultavasti ole mitään asiaa Tracerilla merelle huomenna. Itsesuojeluvaiston pitää pelata edes jotenkin…

Kävin illalla katselemassa varauslistaa vajalla, ja päädyin testaamaan VKV Anitaa. Se kulki tyydyttävän kevyesti ja tuntui hyvin vakaalta. Lähden mitä suurimmalla todennäköisyydellä sillä viivalle huomenna. Paukkukoon poliisin pistooli, aallot eivät minua huomenna kaada.

Kiviniemi totesi heti, että tappio tuli, ja että annetuilla eväillä ei hallitukseen ole asiaa. Syytä tappioon hän etsi pitkästä hallitusvastuusta, mutta mielestäni se ei tällä kertaa pidä paikkaansa. Näkisin, että keskusta maksaa nyt Vanhas-Matin pitkitettyjen läksiäisten hintaa. Jos vaalirahasotkuihin olisi otettu rehti ja suoraselkäinen ote heti alkuun ja päädytty kerralla puhumaan koko totuutta, keskustan uskottavuus olisi nyt aivan toisenlaista kuin on. Vanhanen jätti sellaisen perinnön, jonka kanssa Kiviniemi joutui mahdottoman tehtävän eteen.

Toivoisin, että “oikeista” puolueista löytyy riittävän selvänäköisiä analyytikkoja, jotka osaavat keksiä oikeita syitä tälle tulokselle eivätkä vain mene helpoimman selityksen taakse – “kapinamieliala” – “protestiäänestys”. Epäilemättä joku kapina kytee, protesti, mutta sen syy pitäisi löytää ja hoitaa seuraavan neljän vuoden aikana eikä jatkaa kuten tähän asti on menty. Populistipolitiikalta on mahdollista katkaista siivet, mutta se vaatii aktiivista työntekoa niin hallitus- kuin oppositiopuolueiltakin. Kansanedustajien täytyy alkaa taas ymmärtää, miten kansa ajattelee. Vain niin voi kansaa edustaa.

Kalpea aurinko laskee UPM:n piippujen taakse, valkoinen savu värjäytyy keltaisenpunaiseksi. Kadunvarsien likaisenharmaat lumikinokset eivät vaihda väriä auringon laskiessa, ei katuvalojenkaan keltainen hehku saa niitä näyttämään muulta kuin likaiselta. Tulisi sade ja pyyhkisi tämän maan, pyyhkisi tuon likaisen lumen puroihin, jokiin ja viemäreihin, pesisi kadut pölystä ja toisi kevään. Tämä talvi on ollut liian pitkä, sen kesto yli ihmismielen kärsivällisyyden, Siperian pakkaset pieksivät maata viisi kuukautta yhtä soittoa. Kaiuttimista helähtää latinorytmejä, ne vievät ajatukset kesään ja meren rannalle, kuumille kallioille naiseni kanssa. Nainen on kaukana kotona, minä kaukana kotoa. Huomenna jälleen, huomenna pääsen kotiin, taakse jää tämä ankea ja ruma vieras kaupunki.